Leena, Matleena

Alppihiihto

Valikko

Poutiainen: "Ei jäänyt paljoa muisteltavaa"

Julkaistu:

Kauden kolmaskaan yritys ei tuottanut Tanja Poutiaiselle onnistumista suurpujottelun maailmancupissa. Poutiainen hiipui Lienzin Schlick-rinteellä yhdeksänneksitoista vajaan kahden sekunnin päähän kärjestä.
Tanja Poutiainen ei ole tällä kaudella mahtunut kymmenen kärkeen suurpujottelussa.

Kolmeen kisaan mahtuu yksi keskeytyskin. Poutiaisella on suurpujotteluongelma, jonka laatu ei ole täysin selvillä.

- En osaa näin äkkiseltään sanoa mistä kiikastaa, koska minulla on sinällään ihan hyvä fiilis laskemisesta. En minä tiedä... tuskin se yrittämisestäkään jää kiinni, Poutiainen haki.

Poutiainen lähti jo viime vuonna hakemaan uutta aggressiivisempaa suurpujottelutekniikkaa. Välillä se tuotti tulosta, mutta nyt ei.

- Siellä on paljon hyviäkin käännöksiä, mutta myös pätkiä joissa jään aivan heittämällä muille. Pitää katsoa nauhalta mikä niissä mättää, hän kertasi.
 
Fenninger voitti ensi kerran

Poutiainen ei sanonut suoraan, että muokattu tekniikka olisi vaisuhkojen tulosten taustalla.

- Tiedän mitä haluan tehdä ja miten haluan laskea. Näemmä sitä vauhtia pikkaisen puuttuu, en saa irti sitä kaikkea mitä osaan. Eikö se ole vielä riittävän hyvin sisäänajettu, hän kysyi.

Huolissaan Poutiainen ei ole. Suurpujottelucupista on puolet edessä ja pujottelu kulkee.

- Tilanteet muuttuu äkkiä, kun isoista asioista se ei ole kiinni. Pujottelukin näyttää, että syytä huoleen ei ole, Poutiainen tuumi.

Nopeista muutoksista todisti italialainen Federica Brignone, joka ylsi Lienzissä toiseksi. Hän oli keskeyttänyt kauden kaksi aiempaa suurpujottelua. Brignone hävisi voiton kahdella sekunnin kymmenyksellä itävaltalaiselle Anna Fenningerille, joka nousi kärkeen avauskierroksen kuudennelta sijalta. Voitto oli Fenningerin ensimmäinen maailmancupissa.

Poutiainen jäi jo avauskierroksella kärjestä vajaan sekunnin. Toisella kierroksella eroa kertyi toinen mokoma lisää.

- Tästä ei jäänyt hirveästi muisteltavaa, Poutiainen summasi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    2. 2

      MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

    3. 3

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    4. 4

      Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

    5. 5

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    6. 6

      Mosulista kiinni otettu teinityttö on jihadistien riveihin liittynyt Linda – 16-vuotiasta saksalaista voi uhata jopa kuolemanrangaistus Irakissa

    7. 7

      Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

    8. 8

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    9. 9

      Jätskikassalla saatetaan tarvita henkkareita! Mojito-mehujää hämmentää: ”Siinä tuli mukava nousuhumala”

    10. 10

      Miksi lastenohjelmien hahmot kiihottavat perheenisiä? Seksuaaliterapeutti: Fetissit voivat olla monenlaisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    5. 5

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    6. 6

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    7. 7

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    8. 8

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    9. 9

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    10. 10

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    5. 5

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    6. 6

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    7. 7

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    8. 8

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    9. 9

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    10. 10

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    2. 2

      MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

    3. 3

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    4. 4

      Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

    5. 5

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    6. Näytä lisää