Armas

Alppihiihto

Valikko

Romar vertasi itseään Räikköseen

Maailman parhaaksi alppihiihtäjäksi haluavan Andreas Romarin vauhti kiihtyy.
Andreas Romar ylsi uransa parhaaseen sijoitukseensa alppihiihdon maailmancupissa perjantaina. Romar laski seitsemänneksi supersuurpujottelun maailmancup-kilpailussa Italian Val Gardenassa.

Vielä aamulla Romar pohti, laskeeko kilpailussa lainkaan. Romar kaatui torstaina syöksyn harjoituksissa ja loukkasi lonkkansa. Perjantaina kipu teki jopa kävelemisestä hankalaa.

- Ei tuntunut kovin hyvälle, kun lähdin aamiaiselle. Lonkassa on luumustelma tai jotain. Perjantain vastaisena yönä lonkka vielä jäykistyi, mutta sain sen kuitenkin jotenkin toimimaan, Romar kertoi.

Kisan Val Gardenassa voitti sveitsiläinen Beat Feuz, joka päihitti Romarin 0,86 sekunnilla. Amerikkalainen Bode Miller oli toinen. Hän hävisi voittajalle 0,30 sekuntia. Kolmas oli norjalainen Kjetil Jansrud.

- Alun perin tämän rinteen ei pitänyt sopia minulle kovin hyvin. Treenitkin menivät päin mäntyä. Kisassakaan ei tuntunut hirveän hyvältä radan yläosassa, mutta loppuosan tulin hyvin, Romar selvitti.

Romar vertasi itseään Räikköseen

Romarin seitsemäs tila ei ole jokapäiväistä herkkua Suomen alppihiihdolle vauhtilajeissa. Kautta aikojen paras suomalaissijoitus supersuurpujottelun maailmancupista on Janne Leskisen neljäs sija Saksan Garmisch-Partenkirchenistä vuodelta 1996.

- Ei tuossa enää kauaa mene, kun Andreas rikkoo ennätykseni, Leskinen myhäili.

Romar itse sanoo, että rahkeita parempaan on, kunhan kokemus karttuu.

- Olen aina uskonut, että potentiaalia on. Tavoitteena on olla maailman paras alppihiihtäjä, mutta se on tulevaisuudessa.

- Eihän Kimi Räikkönenkään rallissa oikein pärjännyt. Hän tykitti hyviä aikoja, mutta hänellä ei ollut tarpeeksi kokemusta huipputuloksen tekemiseen. Sama se on alppihiihdossa, pitää saada rutkasti lisää laskuja ja käännöksiä, Romar linjasi.

Lauantaina Romar kilpailee Val Gardenan syöksykilpailussa. Tuosta kisasta hänellä on maltilliset odotukset.

- Treenit menivät kehnosti ja minulla on ollut vähän varusteongelmia. Parempi ottaa rauhallisesti ja katsoa, mitä se tuo tullessaan. Olen tyytyväinen, jos pääsen 30 joukkoon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    2. 2

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    3. 3

      ”Maailman turvallisin” kolikko otetaan tänään käyttöön – siihen on piilotettu salainen ominaisuus

    4. 4

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    5. 5

      Australiassa aavemainen tunnelma, syklonin tuhovoima tuntuu jo – ”Aivan kuin tavarajunia tulisi läpi vasemmalta ja oikealta”

    6. 6

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    7. 7

      Australian ”Jurassic Parkista” löytyi valtavia dinosaurusten jalanjälkiä

    8. 8

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    9. 9

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    10. 10

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    4. 4

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    5. 5

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    6. 6

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    7. 7

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    8. 8

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    9. 9

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    10. 10

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    9. 9

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    2. 2

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    3. 3

      ”Maailman turvallisin” kolikko otetaan tänään käyttöön – siihen on piilotettu salainen ominaisuus

    4. 4

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    5. 5

      Australiassa aavemainen tunnelma, syklonin tuhovoima tuntuu jo – ”Aivan kuin tavarajunia tulisi läpi vasemmalta ja oikealta”

    6. Näytä lisää