Olga, Oili

Alppihiihto

Valikko

Levillä kirinyt Jukka Leino haaveilee MM-mitalista

Julkaistu:

Jukka Leino pujotteli kelvollisesti 18:nneksi alppihiihdon maailmancupin kilpailussa Kittilän Levillä sunnuntaina. Leinon tuloksen arvoa nostaa se, että hän lähti kisaan letkan loppupäässä numerolla 60. Uutta tulemista kärkikaartin tuntumaan tekevän Leinon itseluottamus kasvoi Lapin-reissulla niin, että puheet kääntyivät jo arvokilpailumitaleihin.

Leino kokee, että helmikuun MM-kilpailuista alkava kolmen arvokilpailun putki voisi olla hänelle otollinen paikka iskeä.

- Mulla on kovat tavoitteet. Pystyn toivottavasti kolmesta viiteen vuoteen vielä laskemaan. Palikka kerrallaan, mutta kirkkaimpiakin mitaleja voin tavoitella, kunhan kaikki onnistuu. Kaikki on mahdollista urheilussa, Leino kertoi.

Leino oli Levillä avauskierroksen jälkeen 19:ntenä runsaan sekunnin päässä kärjestä. Toisella kierroksella hänelle sattui kömmähdys huonossa paikassa rinteen yläosalla. Leino horjahti juuri ennen loivasti alaspäin viettävää pätkää, jolle kaikki vauhti on tarpeen.

- Näin kun edellinen kilpailija veti siinä samassa kohdassa pitkäksi. Ajattelin, että siinä pitää katsoa laskulinja tarkasti, mutta en tajunnut että se on niin h-tin vaikea paikka. Olisi ollut pieni ihme, jos sillä vauhdilla olisin siitä ongelmitta selvinnyt, Leino kertasi.

- Mutta kun tarkoitus on voittaa, ei voi liikaa varmistella. Tällä kertaa se kostautui, mutta onneksi pysyin radalla. Ulosajo oli todella lähellä, hän jatkoi.

  • Alppihiihto
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  2. 2

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  3. 3

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  4. 4

    Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

  5. 5

    Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

  6. 6

    5-vuotias tyttö halusi myydä limpparia kadulla Lontoossa: viranomaisen tökerö toiminta sai tytön kyyneliin – ja someraivon roihuun

  7. 7

    Voiko Prismasta ja Cittarista saada tyylikkäitä asuja? Stailasimme joukon markettivaatteita – katso kuvat!

  8. 8

    Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

  9. 9

    Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

  10. 10

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  2. 2

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  3. 3

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  4. 4

    Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

  5. 5

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  6. 6

    Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

  7. 7

    Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

  8. 8

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  9. 9

    Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

  10. 10

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  4. 4

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  5. 5

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  2. 2

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  3. 3

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  4. 4

    Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

  5. 5

    Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

  6. Näytä lisää