Vappu

Alppihiihto

Valikko

Poutiainen ei tunne välivuotta

Tanja Poutiainen on jo aloittanut valmistautumisen ensi talven alppihiihtokauteen. Hiihtolajeissa ei ole ensi talvena arvokisoja, mutta Tanjalle se ei ole välivuosi.

- Maailmancupissa jaetaan ihan normaalisti voittajille kristallipallot. Minun tavoitteeni on olla ensi talvena palkintopallilla kahdessa lajissa, hän sanoo.

Poutiainen pystyi viime talvena taas kahden vuoden tauon jälkeen voittamaan maailmancupissa. Hän otti ykkössijan Sierra Nevadan suurpujottelussa. Lisäksi hän oli palkintopallilla neljästi suurpujottelussa ja kerran pujottelussa. Kilpailukauden päätyttyä Tanja tahkosi Lapin rinteissä pujotteluaan menestyskuntoon.

- Pujottelusta jäi huhtikuun jäljiltä hyvä fiilis. Tekniikan parantamiseksi yritettiin tehdä kaikki mahdollinen, mutta työtä riittää vielä. En ole varmaan yhtenäkään keväänä tehnyt niin paljon töitä suksilla kun nyt, Tanja kertoo.

Toukokuun Poutiainen piti lomaa, mutta jo viime viikolla hän oli Ranskassa fysiikkavalmentajansa, maajoukkueen entisen päävalmentajan Michael Bontin vetämällä treenileirillä.

- Ohjelmassa oli pyöräilyä, melontaa, vaellusta, kiipeilyä ja salilla tehtyä kuntopiirityyppistä treeniä. Harjoitteluun on aina haettava jotain uutta, jossa pystyy ylittämään itsensä.

Kesäkuun Tanja rakentaa peruskuntoa Bontin ohjeiden mukaan kotona Rovaniemellä. Heinäkuussa on ensimmäinen lumileiri Sveitsin Saas Feessä ja elokuussa naisten joukkue lähtee pitkälle leirille Argentiinaan.

Naisten maajoukkueen päävalmentajaksi vaihtui tänä keväänä Janez Slivnik, naisten Eurooppa-cupin joukkuetta aiemmin valmentanut sloveeni. Poutiaisen mukaan yhteistyö lähti hyvin käyntiin jo huhtikuussa Lapin lumilla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

  2. 2

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

  5. 5

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  6. 6

    Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

  7. 7

    Kultaa! Jesse, 24, voitti toistamiseen urallaan miljoonaturnauksen

  8. 8

    Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

  9. 9

    Al Pacino muisteli Kummisedän kuvauksia – ”Tämä on huonoin elokuva, joka on koskaan tehty”

  10. 10

    Pohjois-Korea uhkaa upottaa USA:n ydinsukellusveneen – ”Sillä hetkellä kun USS Michigan yrittää hievahtaakaan...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  2. 2

    Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

  3. 3

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  4. 4

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. 6

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  7. 7

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  8. 8

    Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

  9. 9

    Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

  10. 10

    Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

  2. 2

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

  5. 5

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  6. Näytä lisää