Kuisma

Alppihiihto

Kitzbühel sai yllätysvoittajan - ja vaati uuden uhrin

Julkaistu:

Sveitsiläinen Didier Defago löi suurimmat suosikit ja voitti alppihiihdon maailmancupin syöksyklassikon Kitzbühelissä lauantaina. Defago jätti itävaltalaisen kotiyleisön lemmikit Michael Walchhoferin 0,17 ja Klaus Kröllin 0,29 sekunnin päähän sijoille kaksi ja kolme.

Defago, 31, pyyhälsi 3,3-kilometrisen Streif-rinteen alas ajassa 1.56,09. Kitzbühelin syöksy käytiin ensi kertaa viiteen vuoteen täysimittaisella radalla.

- Olen aina haaveillut Kitzbühelissä voittamisesta. Uskomatonta. Odotin ensimmäistä syöksyvoittoani vuositolkulla, ja nyt voitin kaksi kertaa peräjälkeen, Defago tunnelmoi.

Defago oli paras myös viime viikonloppuna Wengenissä, maailmancupin pisimmällä syöksyradalla. Se oli Defagon ensimmäinen kärkipaikka syöksylaskussa.

Amerikkalainen Bode Miller ja sveitsiläinen Didier Cuche jakoivat Kitzbühelissä neljännen sijan puoli sekuntia Defagoa hitaampina. Mutkikkaalla ja paikoin kapealla radalla kilpailijoiden vauhti nousee parhaimmillaan noin 130 kilometriin tunnissa.

Lanning sairaalaan

Onnettomuuksilta ei vältytty, kun amerikkalainen Thomas Lanning menetti tasapainonsa ja paiskautui turvaverkkoon radan loppuosalla. 24-vuotiasta Lanningia hoidettiin rinteen reunalla ennen kuin hänet siirrettiin helikopterilla sairaalaan.

Järjestelykomitean lääkärin Helmuth Obermoserin mukaan Lanning kärsi polvivamman, joka päättänee hänen kautensa runsas viikko ennen MM-kilpailujen alkua.Torstain harjoituksissa vaikeasti loukkaantunutta sveitsiläistä Daniel Albrechtia pidetään yhä koomassa sairaalassa Innsbruckissa.

Defago teki saman tempun kuin toinen sveitsiläinen Dominique Gisin naisten maailmancupin syöksyssä Cortina d Ampezzossa. Sekä Defago että Gisin ottivat toisen syöksyvoittonsa viikon sisään. Gisin jakoi viime viikonloppuna voiton Altenmarktissa Anja Pärsonin kanssa.

Gisin syöksyi Cortinan 1,85-kilometrisen radan aikaan 1.16,98. Amerikkalainen Lindsey Vonn jäi voittajasta 0,15 sekuntia ja sijoittui toiseksi. Pärson ehti kolmanneksi vain kaksi sadasosasekuntia Vonnia perässä. Vonn jatkaa maailmancupin kokonaiskilpailun kärjessä.

Sunnuntaina Cortinassa kilpaillaan suurpujottelu.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

  2. 2

    Ministeriön suunnitelma käymässä kalliiksi veronmaksajille – uhkana lähes miljardin euron lisälasku

  3. 3

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  4. 4

    Kuusihenkisen perheen unelmatalo alkoi haista – kellaristakin paljastui ikävä yllätys

  5. 5

    Laura Malmivaara paljasti detaljeja riettaan Levottomat-elokuvan kulisseista – rakkaus ex-puolisoon alkoi työsuhteena vuonna 1999

  6. 6

    Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

  7. 7

    Kymmenien kilometrien hurja takaa-ajo Ylivieskassa – neuvokas kuorma-auton kuljettaja katkaisi epäillyn rattijuopon tien

  8. 8

    Patrik Laineelta hauska vastaus kysymykseen oikeasta kemiasta – toimittajat nauroivat kuorossa

  9. 9

    Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

  10. 10

    Stockmann antoi tulosvaroituksen – syynä Lindex

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  3. 3

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  4. 4

    Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

  5. 5

    Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

  6. 6

    Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

  7. 7

    Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

  8. 8

    Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

  9. 9

    Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

  10. 10

    Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  9. 9

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  10. 10

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

  2. 2

    Ministeriön suunnitelma käymässä kalliiksi veronmaksajille – uhkana lähes miljardin euron lisälasku

  3. 3

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  4. 4

    Kuusihenkisen perheen unelmatalo alkoi haista – kellaristakin paljastui ikävä yllätys

  5. 5

    Laura Malmivaara paljasti detaljeja riettaan Levottomat-elokuvan kulisseista – rakkaus ex-puolisoon alkoi työsuhteena vuonna 1999

  6. Näytä lisää