Juha, Janne, Jani

Alppihiihto

Valikko

Yllätyksiä luvassa? Suomen alppilupaus syöksykisaan herkulliselta paikalta

Julkaistu:

Alppihiihdon olympiayllätyksille on luvassa jatkoa maanantaina. Whistlerin oikuttelevan sään lisäksi yllätyksiä petaa olympiakiintiö, joka estää vahvimpia maita miehittämästä liikaa tilaa miesten syöksylaskun lähtölistalta.

Samasta syystä suomalainen Andreas Romar pääsee uransa ensimmäiseen olympiakilpailuun poikkeuksellisen hyvällä lähtönumerolla 37. Romaria aiemmin syöksyradalle lähtee ns. kuuman ryhmän lisäksi vain muutama muu.

- Lähtönumero on hyvä varsinkin jos rinne ei ole aivan pehmeä. Harvoin olen tuollaisella numerolla kisaan päässyt, Romar jutteli.

Romar, 20, on olympiasyöksyn toiseksi nuorin kilpailija. Hän aikoo osallistua kaikkiin viiteen kilpailuun ensimmäisissä olympialaisissaan. Ohjelma muuttui entistä tiukemmaksi, kun syöksy siirtyi kahdella vuorokaudella. Viikon sisään voi ruuhkaantua neljä kilpailua.

- Niitä muutoksia tulee satavarmaan vielä lisää. Kaikki eivät ole päässeet harjoittelemaan superyhdistetyn syöksyä, eikä kilpailuun voi osallistua ilman harjoituksia, Romar tuumi tiistaille aiotusta toisesta lajistaan.

Oppia videolta

Romar oli sunnuntaihin mennessä viettänyt viikon Whistlerissä. Aika ei ole käynyt pitkäksi. Syöksyharjoitusten peruuntumisia hän on paikannut pujottelu- ja suurpujotteluharjoituksilla. Vapaa-ajaksikin löytyy ohjelmaa.

- Nukkuessa ja leffoja katsellessa se sujuu, Romar kertoi.

Whistlerin Creeksidessa sijaitseva olympiarinne on Romarille hivenen vieras. Harjoituksissa yläosa sujui kohtuullisen hyvin, mutta alaosalla, juuri ratkaisevassa kohdassa tuli vaikeuksia. Romar on yrittänyt paikata tilannetta.

- Siinä kun mokaa, häviää ihan älyttömästi. Olemme katsoneet muiden laskulinjaa ja yrittäneet sitä kautta löytää minulle sopivan, Romar selvitti.

Keli vaihtelee

Yli kolmikilometriselle, Dave Murrayn nimeä kantavalle olympiarinteelle mahtuu monenlaista keliä. Harjoituksissa sää vaihteli yläosan lumisateesta keskiosan sumuun ja alaosan vesisateeseen. Korkeuseroa rinteellä on 853 metriä, jos sää sallii kisan läpiviemisen täysimittaisella radalla.

Suurimmista suosikeista Didier Cuche ja Carlo Janka tulevat Sveitsistä, Michael Walchhofer Itävallasta ja Bode Miller Amerikan Yhdysvalloista. Neljä vuotta sitten Torinossa syöksyn yllätyskultaa ottanut ranskalainen Antoine Deneriaz seuraa kilpailua tv-kommentaattorin paikalta.

- Cuche on varmaan ykkönen. Mutta myös Walchhofer on vahva, samoin kanadalainen Manuel Osborne-Paradis. Sitten tulevat Didier Defago ja Miller. Ja David Poisson ja Johan Clarey Ranskasta, Deneriaz luetteli.

Jos oli Deneriazin syöksykulta yllätys, vielä muhevampi sellainen on amerikkalaisen Tommy Moen kultamitali Lillehammerissa 1994.

  • Vancouver2010
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  2. 2

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  3. 3

    Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

  4. 4

    Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

  5. 5

    Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

  6. 6

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  7. 7

    Saudi-Arabia: Mekan Suurmoskeijaan hyökkäystä suunnitellut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

  8. 8

    Rallitähti Jari-Matti Latvala ja Maisa Torppa kihlautuivat!

  9. 9

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  10. 10

    Tänään katkeaa Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  3. 3

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  4. 4

    NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

  5. 5

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  6. 6

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  7. 7

    Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

  8. 8

    Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

  9. 9

    Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

  10. 10

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  2. 2

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  3. 3

    Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

  4. 4

    Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

  5. 5

    Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

  6. Näytä lisää