Tiina, Kirsi, Krista

Alppihiihto

Valikko

Tanja Poutiaisen tavoitteena on avauskisan voitto

Julkaistu:

Tanja Poutiainen on jo saavuttanut paljon urallaan.

Ainakin kaksi saavutusta vielä puuttuu, voitto kauden avauskisassa Söldenissä ja kultamitali arvokisoista.

Tuota ensin mainittua hän tavoittelee lauantaina, kun alppihiihdon maailmancup käynnistyy Itävallan Söldenissä. Olympiamitalista puhutaan sitten helmikuussa.

Perinteen mukaan avauslajina on suurpujottelu. Se Poutiaiselle mainiosti, sillä hän voitti lajin maailmancupin viime talvena.

Kauden avauskisan alla kaikilla laskijoilla on sama epävarma tunne. Kukaan ei tarkkaan tiedä, miten kovaa kilpakumppanit pystyvät juuri nyt laskemaan.

Poutiainen sanoo, että kisatuntuman löytäminen yli puolen vuoden tauon jälkeen vaatii oman työnsä.

- Lauantaina pitää pystyä laskemaan riittävän lujaa, mutta ei yli omien taitojen, hän sanoo.

Kisarinteen profiili on muuttunut viime vuodesta, kun rataa on hieman siirretty. Nyt radan jyrkkää osaa on pidennetty ja samalla lopun loiva on lyhentynyt.

Syksyn mittaan on tullut ikäviä uutisia, kun monet laskijat ovat loukkaantuneet harjoituksissa. Suomen joukkueesta puuttuvat Marcus Sandell ja Kalle Palander.

Omat kolhunsa harjoituksissa sai myös Poutiainen.

- Minulle osui syyskuussa Hintertuxissa yksi tosi huono päivä. Kaaduin kaksi kertaa pujotteluharjoituksissa, joten minun kiintiöni on nyt täynnä, hän sanoo.

Poutiainen selvisi kaatumisistaan mustelmilla ja lihaskireydellä.

Tanja sanoo, että Marcus Sandellin vakava loukkaantuminen Pitztalissa pysäytti koko joukkueen.

- Olin samaan aikaan siellä harjoittelemassa, mutta en nähnyt kaatumista. Siitä tuli hiljainen päivä, kaikkia mietitytti.

- Jalkavammat kuuluvat tähän lajiin, mutta eihän näissä tekniikkalajeissa yleensä tule sellaisia vakavia sisäelinvammoja kuin Marcukselle.

- Ei tapahtunutta voi jäädä pitkään miettimään, sillä se ei auta Marcusta. Me voimme vain tsempata ja kannustaa häntä.

Poutiainen sanoo, että aina kun rinteessä on vauhdissa, pitää olla keskittynyt.

- Toisaalta, ilman riskinottoa ei saavuta mitään, hän sanoo.

  • Alppihiihto
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  2. 2

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  3. 3

    Charlie-vauvan tapaus kuohuttaa – vakavasti sairasta poikaa hoitavaan sairaalaan sataa tappouhkauksia

  4. 4

    13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

  5. 5

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  6. 6

    Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

  7. 7

    Marjakauppias otti Matin tyrmistyksen herättäneet poimijat puhutteluun

  8. 8

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  9. 9

    Henna Peltonen julkaisi harvinaisen kuvan – poseeraa yhdessä Jessica-tyttärensä, 15, kanssa

  10. 10

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  3. 3

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  4. 4

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  5. 5

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  6. 6

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  7. 7

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  8. 8

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  9. 9

    Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

  10. 10

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  4. 4

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  7. 7

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  8. 8

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  9. 9

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  10. 10

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  2. 2

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  3. 3

    Charlie-vauvan tapaus kuohuttaa – vakavasti sairasta poikaa hoitavaan sairaalaan sataa tappouhkauksia

  4. 4

    13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

  5. 5

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  6. Näytä lisää