Usko

Alppihiihto

Valikko

Tanja Poutiainen vaihtaa suksimerkkiä - ja jatkaa Sotshiin saakka

Siellä sun täällä todennäköisesti hämmästeltiin keskiviikkoista kutsua tiedotustilaisuuteen, jonka otsikkona oli " Tanja Poutiainen kertoo tulevaisuudestaan".

Torstaiksi ajoitettu tiedotustilaisuus järjestettiin niin lyhyellä varoitusajalla, että hätäisimmät arvelivat Poutiaisen alppihiihtouran olevan katkolla.

Asian oikea laita on oikeastaan päinvastoin. Poutiaisen tulevaisuus alppihiihtäjänä on suunnitelman mukaan pitkä. Varsinainen aihe tiedotustilaisuuteen selvisi heti, kun asteli Helsinki-Vantaan lentokentän kongressikeskuksen huoneeseen, joka oli somistettu suksitalli Fischerin romppeilla.

Poutiainen vaihtoi suksi- ja välinevalmistajaa kaksivuotisella sopimuksella. Ennen Fischeriä hän kilpaili kuusi vuotta Völkl-tallin välineillä. Myös Sanni Leinonen vaihtaa Völklin Fischeriin. Suomalaisista kärkinimistä myös Kalle Palander on Fischerin urheilijoita.

Poutiaisen menopelit muuttuivat pikaisella aikataululla. Hän kertoi testanneensa välineitä viime viikolla ja kuluvan viikon alussa Levillä. Kun ratkaisu tuli, piti asia julkistaa heti.

Poutiaisen tiedotusasioista vastaavan yhtiön toimitusjohtaja Jaakko Kantola toivotti Helsinki-Vantaalla tiedotusvälineet tervetulleiksi "tulipalopressiin".

Tiedotustilaisuus järjestyi ja Poutiainen lensi Lapista etelään. Paluumatka uhkasi viiivästyä, kun Islannin tulivuorenpurkauksesta levinnyt tuhka häiritsi lentoliikennettä.

- Talli halusi minut ja minä heidät. Oleellista on se, että pitkäaikainen suksihuoltajani Jan Tuupainen siirtyy kanssani Fischerille, Poutiainen perustelee ratkaisua.

Hän testasi uusia työkalujaan Levillä huolellisesti ja oli sen jälkeen valmis tekemään ratkaisunsa. Ensi kertaa Poutiainen kilpailee uusilla välineillään ensi viikolla SM-mittelöissä Pyhätunturilla.

Vaikka kyse on toistaiseksi vain kahdesta vuodesta, Poutiainen arvelee, että seuraavat olympialaiset Sotshissa 2014 "tulevat nopeasti vastaan". Ura jatkuu näillä näkymin sinne saakka 2+2-mallisesti suksidiiliä mukaillen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  2. 2

    Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

  3. 3

    Luksusrivari aiheutti lihavan riidan – ostaja haki vahingonkorvausta, tulikin mojova lasku

  4. 4

    Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

  5. 5

    Matti Nykästä vaadittiin allekirjoittamaan raittiussopimus tv-sarjaa varten – Katsoi vain vierestä, kun muut urheilijat joivat alkoholia

  6. 6

    KL: Cheek uhattiin tappaa Hartwall-areenalle – poliisilta mittavat turvatoimet keikalle

  7. 7

    Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

  8. 8

    HU: Kelan päätös yllätti espoolaismiehen – ”Joudun hakemaan asuntoa, jollaista ei ole olemassakaan”

  9. 9

    20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

  10. 10

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  2. 2

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  3. 3

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  4. 4

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  5. 5

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  6. 6

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  7. 7

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  8. 8

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  9. 9

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  10. 10

    Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  6. 6

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  7. 7

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  2. 2

    Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

  3. 3

    Luksusrivari aiheutti lihavan riidan – ostaja haki vahingonkorvausta, tulikin mojova lasku

  4. 4

    Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

  5. 5

    Matti Nykästä vaadittiin allekirjoittamaan raittiussopimus tv-sarjaa varten – Katsoi vain vierestä, kun muut urheilijat joivat alkoholia

  6. Näytä lisää