Usko

Alppihiihto

Valikko

Carlo Janka vei Wengenin syöksyn

Carlo Janka kipusi alppihiihdon miesten maailmancupin yhteiskilpailun johtoon komealla syöksylaskukisan voitolla Wengenissä.

Sveitsiläinen Janka taituroi ylivoimaiseen voittoon huippuvaativan ja pitkän Lauberhorn-rinteen haastavissa mutkissa. Janka, 23, kukisti toiseksi sijoittuneen kanadalaisen Manuel Osborne-Paradisin 0,66 sekunnilla ja kolmanneksi laskeneen Liechtensteinin Marco Büchelin 0,82 sekunnilla.

Maailmancupin osakilpailuvoitto oli sveitsiläisen uran kuudes. Sen arvoa lisää se, että Wengenin kisa on syöksylaskun klassikkoja.

- Toki toivoin, että pystyn voittoon, mutta en pitänyt sitä mahdollisena, Janka tunnusti.

Hän piti mainiota vauhtia koko matkan ja voitti, vaikka hyytyi hieman kisan lopussa.

- Sain hyvän laskun, vaikka pikkaisin väsähdin viimeisissä mutkissa. Onneksi eroa muihin oli siinä vaiheessa tarpeeksi.

Kisaan yhtenä suursuosikkina lähtenyt Yhdysvaltain Bode Miller oli vuorollaan menossa kohti erittäin kovaa aikaa, mutta teki virheen radan viimeisissä kaarteissa ja ajautui radalta ulos. Miller ehti Wengenissä voittaa jo alppiyhdistetyn perjantaina.

Wengenin syöksykisan jälkeen Janka johtaa maailmancupin kokonaiskilpailua 68 pisteen turvin ennen Itävallan Benjamin Raichia, joka johti cupia ennen lauantaista syöksylaskua. Maailmancup jatkuu Wengenissä sunnuntaina pujottelulla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

  2. 2

    Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

  3. 3

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  4. 4

    7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

  5. 5

    Astronautit möhlivät avaruuskävelyllä – kahdeksan kilon kilpikappale lipsahti käsistä ja karkasi avaruuteen

  6. 6

    Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

  7. 7

    Tuomas Enbuske kohtasi Au pair -Vanessan suorassa lähetyksessä: ”Ei aavistustakaan kuka hän on”

  8. 8

    ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

  9. 9

    Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

  10. 10

    Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  4. 4

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  5. 5

    Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  9. 9

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  10. 10

    20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  6. 6

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  7. 7

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  8. 8

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  9. 9

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

  2. 2

    Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

  3. 3

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  4. 4

    7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

  5. 5

    Astronautit möhlivät avaruuskävelyllä – kahdeksan kilon kilpikappale lipsahti käsistä ja karkasi avaruuteen

  6. Näytä lisää