Oliver, Olivia, Oiva

Alppihiihto

Valikko

Kalle Palander kuntouttaa säärtään Argentiinan jäätiköillä

Julkaistu:

Miesten alppihiihdon maailmancupin joukkue leireilee parasta aikaa Argentiina Ushuaiassa. Monipuoliset rinne- ja lumiolosuhteet ovat siivittäneet maajoukkueen kovaan iskuun paria kuukautta ennen ensimmäisiä maailmancupin startteja.

Miesten joukkue mukaan lukien viime kevään säärileikkauksesta toipuva Kalle Palander, on saanut harjoitella hyvissä oloissa. Argentiinan leirillä Palanderille, Marcus Sandellille ja Jukka Leinolle kertyy yhteensä 13 lumipäivää.

- Itse asiassa taidetaan olla niin sanotusti etuajassa lumipäivien suhteen. Kelit ovat olleet kohdillaan koko kesän leireillä, ja ollaan saatu todella hyviä päiviä tähän mennessä, Palander laskeskeli Argentiinan leirillä.

Palander on muun joukkueen tapaan tyytyväinen joukkueen päätökseen suunnata alkusyksyn leirille Etelä-Amerikkaan.

- Suurpuikkaa ja puikkaa ollaan laskettu tasaisesti hyvissä olosuhteissa. Rinteet ovat yllättävänkin kovia ja aivan eri luokkaa kuin millään muilla jäätiköillä, missä ollaan treenattu aiemmin, Palander sanaili.

Palanderilta jäi viime keväänä laskematta maailmancupin osakilpailuja sääressä todetun rasitusmurtuman vuoksi. Murtuma on parantunut hyvin, vaikkakin vamma muistuttaa vielä itsestään kovien harjoitusten jälkeen.

- Kyllä viisi päivää putkeen kovissa olosuhteissa tuntuu, mutta harjoituksia ei ole tarvinnut sen vuoksi jättää laskematta. Pujottelu on vähän vaikeampaa, siinä tulee kovempia iskuja, jotka tuntuvat sääressä, tunnetusti kaiken täysillä tekevä Palander kertoi.

Miesten maailmancupjoukkue leireilee Argentiinan Ushuaiassa vielä perjantaille 12. syyskuuta saakka.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  3. 3

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  4. 4

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  5. 5

    Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

  6. 6

    Jyrki Järvilehdon voinnista lisätietoa – turvallisuuspäällikön mukaan rataa on pakko muuttaa onnettomuuspaikassa

  7. 7

    Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

  8. 8

    Sensaatiomaisesti ajanut Fernando Alonso kippisteli maidolla Indy 500:n jälkeen – ”Nautin todella”

  9. 9

    Helsingissä nousi viikonloppuna ennätyskala – tiedätkö mikä tämä outo eväkäs on?

  10. 10

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  2. 2

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  3. 3

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  4. 4

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  5. 5

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  6. 6

    Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

  7. 7

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  8. 8

    Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

  9. 9

    Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

  10. 10

    JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  3. 3

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  4. 4

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  5. 5

    Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

  6. Näytä lisää