Mauno, Maunu

Alppihiihto

Marco Sullivan syöksyi voittoon Chamonix'ssa

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvaltain Marco Sullivan löi Ranskan Chamonix'ssa ennakkosuosikit ällikällä ja syöksylaski alppihiihdon miesten maailmancupissa uransa ensimmäisen voiton. Sullivan kukisti toiseksi sijoittuneen Sveitsin Didier Cuchen 0,4 sekunnilla ja Slovenian Andrej Jermanin 0,46 sekunnilla.

Urallaan loukkaantumisista kärsinyt Sullivan, 27, väläytteli nopeuttaan jo viime marraskuussa sijoittumalla Kanadan Lake Louisen maailmancup-syöksyssä toiseksi. Hän oli perjantain harjoituksissa kolmas ja päivää myöhemmin 3,37 kilometrin mittaisella radalla ykkönen.

- Hullultahan tämä tuntuu. Lake Louisesta lähtien olen kyllä tiennyt, että minulla on mahdollisuudet voittoon saakka. Rata täällä sopi minulle hyvin, laskun alkuosuudella ratkaisevan eron vastustajiinsa repinyt Sullivan sanoi.

Sullivan jatkoi Yhdysvaltain syöksylaskijoiden menestyksekästä kautta, sillä maa on saanut cupin kaikissa seitsemässä syöksykisassa edustajansa kärkikolmikkoon. Muut kolme ovat olleet Steven Nyman, viime viikonloppuna Kitzbühelissä vakavasti loukkaantunut Scott Macartney ja lauantaina seitsemänneksi sijoittunut Bode Miller.

Itävallan syöksylaskijat romahtivat Chamonix'ssa. Paras heistä oli pujottelun erikoismies Rainer Schönfelder, joka hävisi voittajalle vain puoli sekuntia ja yllätti neljännellä sijallaan. Syöksyn maailmanmestari Michael Walchhofer oli vasta 18:s, 1,22 sekuntia kärjestä.

Syöksylaskun maailmancupin johdossa jatkaa Cuche 464 pisteellä. Hänestä 65 pisteen päässä on Miller. Cupin kokonaiskilpailun kärjessä jatkaa Itävallan Benjamin Raich.

Syöksyn tulokset

1) Marco Sullivan USA 2.00,112) Didier Cuche Sveitsi 2.00,513) Andrej Jerman Slovenia 2.00,574) Rainer Schönfelder Itävalta 2.00,615) Manuel Osborne-Paradis Kanada 2.00,736) Marco Büchel Liechtenstein 2.00,857) Bode Miller USA 2.00,918) Ambrosi Hoffmann Sveitsi ja Ivica Kostelic Kroatia 2.00,9910) Klaus Kröll Itävalta 2.01,1111) Christoph Gruber Itävalta 2.01,1412) Christor Innerhofer Italia 2.01,1713) Werner Heel Italia 2.01,2114) Peter Fill Italia 2.01,2415) Yannick Bertrand Ranska 2.01,27

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys melko varma – useita otettu kiinni

  2. 2

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  3. 3

    Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

  4. 4

    Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

  5. 5

    Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

  6. 6

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  7. 7

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  8. 8

    Poliisi täsmentää Turun puukotustapauksen uhrilukua: kaksi kuoli, kahdeksan loukkaantui

  9. 9

    Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

  10. 10

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  8. 8

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  9. 9

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  10. 10

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  6. 6

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  7. 7

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  8. 8

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  9. 9

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  10. 10

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys melko varma – useita otettu kiinni

  2. 2

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  3. 3

    Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

  4. 4

    Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

  5. 5

    Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

  6. Näytä lisää