Iivari, Iivo

Alppihiihto

Poutiainen vetäytyi Cortinan supersuurpujottelusta

Julkaistu:

Tanja Poutiainen vetäytyi alppihiihdon naisten maailmancupin supersuurpujottelusta Cortina d'Ampezzossa perjantaina.

Poutiaisen oli määrä lähteä kauden ensimmäiseen kilpailuun sivulajissaan, mutta päätti yhdessä päävalmentaja Michael Bontin kanssa jättää tapahtuman väliin.

Poutiaisen vetäytymispäätös kypsyi, kun huono sää siirsi kilpailun alkua useaan otteeseen. Cortinassa satoi vettä, eikä Olympia delle Tofane -rinne pysynyt kilpailukunnossa.

- Emme osallistu. Supersuurpujottelu ei ole Tanjan vahvin laji. Se veisi liikaa voimia. Keskittyminen herpaantuu usean siirron myötä, rinne on pehmeä ja riski kasvaa liian isoksi. Kun kilpailun alku siirtyi toiseen kertaan, vedin Tanjan pois, Bont kertoi.

Supersuurpujottelun oli määrä valmistaa Poutiaista sunnuntain suurpujotteluun.

- Parempi tehdä päätös ja vetäytyä kuin seurata muita ja riskeerata. Tilanne olisi toinen, jos kyse olisi lajista, jossa Tanja voisi sijoittua kymmenen tai viidentoista parhaan joukkoon, Bont jatkoi.

Poutiainen on osallistunut maailmancupin supersuurpujotteluihin kuusi kertaa. Hänen paras tuloksensa on 24:s sija Åresta helmikuulta 2005.

Cortinan supersuurpujottelu pääsi alkamaan kolme ja puoli tuntia myöhässä, ja voiton vei amerikkalainen Julia Mancuso. Hän oli 0,33 sekuntia nopeampi kuin toiseksi sijoittunut itävaltalainen Nicole Hosp.

Niinikään itävaltalainen Renate Götschl ylsi kolmanneksi sadasosasekunnin Hospille jääneenä.

Mancuso voitti maailmancupissa kolmannen kerran ja ensimmäisen kerran supersuurpujottelussa. Viime talvena Mancuso vei suurpujottelun olympiakultaa ennen Poutiaista.

Sunnuntain suurpujotteluun Cortinassa osallistuu suomalaisista myös Sanni Leinonen.

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

  2. 2

    Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

  3. 3

    Yle: Turun puukotusten pääepäilty kyseli neuvoja, miten voisi liittyä Isisiin

  4. 4

    Suora lähetys seisahtui: Meteorologi purskahti itkuun ruudussa – ainutkertainen tapaus leviää netissä

  5. 5

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  6. 6

    Pääepäillyn kielletyt tatuoinnit herättivät huomiota moskeijassa – ”Hän ei vaikuttanut kovin uskonnolliselta”

  7. 7

    Poliisi: Sukellusvenemysteeriin liittyvä ruumis silvottu tahallaan

  8. 8

    Turun iskun tutkinnanjohtaja Ylen A-studiossa: Pääepäillyn nimestä eri versioita

  9. 9

    Tiellä hidastelleet kuohuttivat palomestaria kuolonkolarin raivaustöissä – ”Autoilijoiden tulisi keskittyä ajamiseen”

  10. 10

    CAS julkisti Johaugin tuomion kokonaisuudessaan – päätös ei ollut yksimielinen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  2. 2

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  3. 3

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  4. 4

    Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

  5. 5

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  6. 6

    Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

  7. 7

    Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

  8. 8

    Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

  9. 9

    Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

  10. 10

    Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

  2. 2

    Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

  3. 3

    Yle: Turun puukotusten pääepäilty kyseli neuvoja, miten voisi liittyä Isisiin

  4. 4

    Suora lähetys seisahtui: Meteorologi purskahti itkuun ruudussa – ainutkertainen tapaus leviää netissä

  5. 5

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  6. Näytä lisää