Leevi

After Dark

Ensilento liitopuvulla 4000 metristä - Katso hurja BASE video!

Julkaistu:

WINGSUIT
BASE-hyppääjät Patrick Kerber ja Simon Wandeler harrastavat uusien hyppypaikkojen etsimistä. Viime kesänä sveitsiläiset avasivat uuden hypyn lähes neljä kilometriä korkealle vuorelle.

Patrick Kerber ja Simon Wandeler kiipesivät viime kesänä Sveitsin Berner Oberlandissa sijaitsevalle 3895 metriselle Ochs-vuorelle ja hyppäsivät BASE-hypyn vuoren huipulta.

Hyppääjät lensivät vuoren huipulta sen juurella olevaan laaksoon liitopuvuilla. Kerber ja Wandeler ovat ensimmäiset Ochsilta hypänneet liitopukulentäjät.

Patrick Kerber kertoo After Darkille vuorelle nousun olleen reissun kovin osuus.

- Ochsin huipulle kiipeäminen kesti kahdeksan tuntia. Retken vaikein ja  raskain osuus oli kiipeäminen Gross Fiescherhornin yli.

- Nousureitillä oli paljon lunta ja jäätä. Myös hyppypaikka oli lumen peitossa ja meidän piti kaivaa se esiin, jotta pystyimme hyppäämään. Kiipeäminen ja kaivaminen kävi voimille.

Yleensä Ochsin retken kaltaisissa suorituksissa BASE-urheilijoilla on mukana apujoukko, joka kuljettaa nousussa tarvittavat kiipeily- ja muut välineet takaisin alas. Kerberin ja Wandelerin taktiikka oli yksinkertaisempi mutta haastavampi.

- Tavoitteemme oli toteuttaa tämä projekti kahdestaan, ilman tukijoukkoa. Siksi otimme mukaan vain välttämättömät välineet

- Meillä oli jääraudat ja -hakut sekä muita kiipeilyvarusteita, lasermittari hyppypaikan mittaamiseen ja vähän muuta tarpeellista. Emme halunneet jättää vuorelle mitään, joten meidän oli hypättävä kaikkien välineiden kanssa.

Tavarat kulkivat alas erikoisvalmisteisten liitopukujen siivissä.

- Pukujemme siivissä on taskut välineitä varten. Ilman niitä kiipeilyvehkeiden kanssa ei voi lentää.

- Tavaraa täynnä olevat siivet ovat aerodynaaminen haaste. Puku ei lennä kunnolla, mikäli kaikki ei ole hyvässä järjestyksessä. Onneksi kaikki meni hyvin!

Patrick Kerber on erittäin kokenut hyppääjä, joka teki viime vuonna After Darkissa uutisoidun basehyppyennätyksen.

Katso video Kerberin ja Wandelerin  huimasta hypystä!
  • Base
  • basehyppy
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS SEURAA: Barcelonan yliajajaa etsitään, poliisi pysäytti toisen iskun – useita epäiltyjä pidätetty ja tapettu

  2. 2

    Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

  3. 3

    Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

  4. 4

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  5. 5

    Poliisin operaatio pysäytti toisen terrori-iskun – viisi kuoli, epäillyillä räjähdevyöt

  6. 6

    IS Barcelonassa: Heather, 29, auttoi terrori-iskun uhreja: ”Näin ihmisiä maassa, pieniä lapsia, naisia, verta kaikkialla”

  7. 7

    Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

  8. 8

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  9. 9

    Prinsessa Leonore, 3, aloitti esikoulun Tukholmassa – Madeleine valmistautuu muuttamaan takaisin Ruotsiin?

  10. 10

    Poliisi: Kaksi kuollut epäillyssä pommiräjähdyksessä katalonialaisessa talossa – liittyy Barcelonan iskuun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS SEURAA: Barcelonan yliajajaa etsitään, poliisi pysäytti toisen iskun – useita epäiltyjä pidätetty ja tapettu

  2. 2

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  3. 3

    Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

  4. 4

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  5. 5

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  6. 6

    Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

  7. 7

    Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

  8. 8

    Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

  9. 9

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  10. 10

    Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    IS SEURAA: Barcelonan yliajajaa etsitään, poliisi pysäytti toisen iskun – useita epäiltyjä pidätetty ja tapettu

  5. 5

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  6. 6

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  10. 10

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS SEURAA: Barcelonan yliajajaa etsitään, poliisi pysäytti toisen iskun – useita epäiltyjä pidätetty ja tapettu

  2. 2

    Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

  3. 3

    Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

  4. 4

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  5. 5

    Poliisin operaatio pysäytti toisen terrori-iskun – viisi kuoli, epäillyillä räjähdevyöt

  6. Näytä lisää