Uuno

After Dark

Valikko

Pysyisikö edes Enni perässä? Suomalaisen vapaalaskijan taidonnäyte Sotshin takamaastossa!

Julkaistu:

LUMILAUTAILU

Enni Rukajärvi kertoi haluavansa mitalisuorituksensa jälkeen lähteä laskemaan vapaata Sotshissa. Vapaalaskija Jarkko-Juhani Henttonen kävi jo testaamassa Krasnaja Polianan takamaastot ja paljastaa nyt Ennille ja IS:n lukijoille salaiset puuteripaikat.

Olen käynyt laskemassa Sotshin vuorilla kolme kertaa työskennellessäni vapaalaskun maailmankiertueen tuomarina ja neuvonantajana. 40 kilometriä Sotshista sijaitseva Krasnaja Poliana tunnetaan puuteriparatiisina, jossa on maailman parasta metsälaskua.

Talvikisojen järjestämistä Sotshin subtrooppisessa ilmastossa on kritisoitu paljon. On väitetty, että kisat pidetään Venäjän ainoassa paikassa, jossa ei ole lunta. Väite on tuulesta temmattu.

Sotshin kaupunki on Mustanmeren rannalla sijaitseva rantalomakohde, jossa palmut huojuvat. Keskellä talveakin on melko lämmin. Vaikutelma ei tosiaan tue ajatusta talvikisojen järjestämisestä.

Rinnelajit pidetään kuitenkin paikassa, jossa lunta sataa aivan eri tavalla kuin esimerkiksi lumen ja jään maaksi nimitetyssä Suomessa. Toisinaan lunta tulee joidenkin mielestä jopa liikaa. Pehmeässä lumessa laskevan mielestä lunta ei kuitenkaan voi koskaan olla liikaa, ja puuterilaskijalle paikka on taivas.

Krasnaja Polianan olympialaakso on yli 500 metrin korkeudella Mustanmeren pinnan yläpuolella. Alueella ei muutamia vuosia sitten ollut kuin yksi vanha ruosteinen kahden hengen tuolihissi, Alpika Service nimisessä "hiihtokeskuksessa". Nyt siellä on isolla rahalla pystytetty parhaat mahdolliset hissit, jotka nousevat 1700 metriä laakson pohjan yläpuolelle, korkeimmillaan hieman yli 2300 metriin.

Ennen olympiaprojektin aloittamista Alpika oli pienen joukon tiedossa ollut salainen puuteriparatiisi. Alueella sataa välillä jopa tolkuttomia määriä lunta, valkoista kultaa voi vuorokaudessa tipahtaa laakson pohjallekin metrin verran ja ylemmäs vuoren rinteille paljon enemmän. Paikallisten mukaan tammi-maaliskuussa todennäköisyys sille, että
pääsee laskemaan superpuuteria minä tahansa päivänä on 50% luokkaa. Omien kokemusteni mukaan väite pitää paikkansa.

Krasnaja Polianan keskukset tarjoavat loistavat puitteet vapaalaskuun. Ensimmäisen kerran sinne matkustaessani paikallinen heliski-opas hehkutti paitsi paikan varmoja puuterikelejä myös mahtavia mahdollisuuksia metsälaskuun. Opas väitti, että Krasnaja Poliana on maailman paras paikka metsälaskuun ja väitteensä tueksi luetteli litanian metsälaskustaan tunnettuja kohteita Euroopan alppikeskuksista Jenkkien Utahiin ja Japanin metsäisiin mäkiin, ja sanoi, että Krasnaja on näitä kaikkia parempi.

Reissuillani en ole päässyt tutustumaan paikan koko tarjoamaan, mutta Alpikan ja Rosa Hutorissa kokemani perusteella olen taipuvainen allekirjoittamaan oppaan väitteen. Metsälasku Krasnajassa
saattaa tosiaan olla maailman parasta.

Olympialaisten myötä paikka on metsälaskijan näkökulmasta kokenut pahan menetyksen. Rosa Hutorin ja Alpikan toisistaan
erottavan vuorenharjanteen alapäässä oli aiemmin Magic Forestiksi kutsuttu upea metsäalue. Alue on nyt parturoitu lähes paljaaksi siellä aiemmin olleista puista.

Metsiä riittää kuitenkin edelleen laskettavaksi, eikä puiden pujottelu
ole ainoa offarilaskijan aktiviteetti Rosa Hutorissa tai muilla
hissialueilla. Hisseillä saavuttaa reilusti puurajan yläpuolella olevan huippuharjanteen, jota haikkaamalla pääsee laskemaan hienoja ja vaihtelevia vapaalaskureittejä. Tarjolla on lähes kaikkea
mahdollista isoista bowleista jyrkkiin ränneihin, ja jopa alaskatyylin
spineihin.

Laskemista siis riittää kaikkien tyylisuuntien edustajille. Ja
kuten todettua, myös paljon lunta, vaikka muuta onkin joissain
yhteyksissä väitetty.

Vapaalaskija Jarkko-Juhani Henttonen

Jarkko-Juhani Henttonen on Vapaalasku - tieto, taito ja turvallisuus kirjan kirjoittaja, lumiturvallisuuskouluttaja ja Freeride World Tourin tuomari. Henttonen on myös Suomen parhaiten menestynyt freeride-kisaaja ja tehnyt useita ensilaskuja Pohjoismaissa, Alpeilla ja Alaskassa. Henttonen työskentelee IS After Darkin tuottajana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP käynnissä – IS seuraa

    2. 2

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    3. 3

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    4. 4

      Tero Pitkämäeltä väkevä keihäskaari Vaasassa – ilmoittautui samalla MM-mitalitaistoon

    5. 5

      Vetteliltä käsittämätön ylilyönti F1-kisassa – ruma kosto Hamiltonille

    6. 6

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    7. 7

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    8. 8

      Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

    9. 9

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    10. 10

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    3. 3

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    6. 6

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP käynnissä – IS seuraa

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP käynnissä – IS seuraa

    2. 2

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    3. 3

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    4. 4

      Tero Pitkämäeltä väkevä keihäskaari Vaasassa – ilmoittautui samalla MM-mitalitaistoon

    5. 5

      Vetteliltä käsittämätön ylilyönti F1-kisassa – ruma kosto Hamiltonille

    6. Näytä lisää