Minja, Miisa

After Dark

Antti Ollila sai kutsun X-Games-kisoihin: "Tavoitteena finaalipaikka"

Julkaistu: , Päivitetty:

skimba
X-Games-kisoihin kutsutaan joka vuosi 16 "maailman parasta laskijaa". Antti Ollila sai tänä vuonna ensimmäisenä suomalaisena freestyle-hiihtäjänä kutsun slopestyleen. Ollilan olympiapaikka on vielä auki.
Antti Ollila kertoo olevansa kutsusta "ihan hullun tyytyväinen ja fiiliksissä". Tällä hetkellä Coloradon Breckenbridgessä oleva Ollila kertoo, että kutsu tuli yllätyksenä, vaikka hyvin alkaneen kauden jälkeen "oli sellainen kutina, että kutsu saattaisi tulla".

Ollilan USA-matka venähtää kisojen vuoksi: paluuliput oli buukattu 13:nneksi päiväksi, mutta koska kisat alkavat 20. tammikuuta, Ollila jatkaa suoraan Aspeniin X-Gameseihin.

Ollila odottaa kisasta kovatasoista, mutta ei aio ottaa siitä paineita. Hän kertoo, että tavoitteena on finaalipaikka, jonka hän arvioi olevan saavutettavissa, mikäli laskut onnistuvat.

- Jos muutamat vaikeammat uudet temput saisin siellä puskettua, niin mahdollisuudethan olisi varmaan aikalailla mihin vaan..., Ollila spekuloi.

Suunnitelmana on erottua tekemällä mahdollisimman paljon erilaisia temppuja ja runeja kuin mitä muut tekevät.

X-Gamesien jälkeen Ollila suunnittelee kuvailevansa katuspotteja Suomessa ja laskevansa Rukalla. Alkukaudesta kisamatkat ovat vieneet niin paljon aikaa, että matkustamisen takia Ollila ei ole ehtinyt laskea ja harjoitella uusia temppuja niin paljon kuin olisi halunnut.

Myös Sotshin olympialaiset saattavat olla vielä edessä. Tällä hetkellä Ollila on top 30 laskijan joukossa, mikä olympialaisiin vaaditaan.

Antin maailma ei kuitenkaan kaadu, vaikka ei olympialaisiin pääsisikään.

- Laskemisessa on niin paljon muitakin juttuja, mitä voi tehdä kuin kisata ja pyrkiä olympialaisiin. En tykkäisi panostaa koko kautta täysillä yhtä kisaa varten. Mitäs sitten, jos siellä kaatuukin kaikki runit tai tulee joku loukkaantuminen viime hetkellä, ja kaikki työ meneekin hukkaan?

Ollilan mukaan olympialaiset eivät ehkä myöskään kohtaa niin hyvin vapaahiihdon ideologian kanssa. Olympialaisten tuoman näkyvyyden kautta Antti toivoo, että lajiin saadaan lisää ihmisiä.

Ota kantaa

Kumpi on tärkeämpi, mikä on parasta?

X-Games 59% Olympialaiset 18% Vapaa hiihto 23%
Ääniä yhteensä 1025

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    2. 2

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    3. 3

      Vankikarkurin järjetön pako Lahdessa: Ajoi päin poliisiautoja, koira nappasi maastosta – epäillään murhan yrityksistä

    4. 4

      70000 ihmistä evakuoitu haljenneen padon alta Puerto Ricossa – täystuho uhkaa: ”Se todennäköisesti tapahtuu hyvin pian”

    5. 5

      Tellervo näki metsässä pelottavan näyn sinisistä lakanoista, pian hän ymmärsi sen – 6 pysäyttävää yliluonnollista kokemusta

    6. 6

      Raju välikohtaus jalkapallon Kolmosessa: Pelaaja löi katsojaa kesken ottelun – silminnäkijä: ”Tippui saman tien”

    7. 7

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    8. 8

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    9. 9

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    10. 10

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    4. 4

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    5. 5

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    6. 6

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    7. 7

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    8. 8

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    9. 9

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    10. 10

      Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    2. 2

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    3. 3

      Vankikarkurin järjetön pako Lahdessa: Ajoi päin poliisiautoja, koira nappasi maastosta – epäillään murhan yrityksistä

    4. 4

      70000 ihmistä evakuoitu haljenneen padon alta Puerto Ricossa – täystuho uhkaa: ”Se todennäköisesti tapahtuu hyvin pian”

    5. 5

      Tellervo näki metsässä pelottavan näyn sinisistä lakanoista, pian hän ymmärsi sen – 6 pysäyttävää yliluonnollista kokemusta

    6. Näytä lisää