Leo

After Dark

Valikko

Neliraajahalvauksesta kuntoutuvan Pekka Hyysalon ensimmäiset juoksuaskeleet – Katso koskettava video!

Julkaistu:

Dokumentti
3,5 vuotta sitten vakavan aivovamman laskuonnettomuudessa saaneen freestyle-laskija Hyysalon kuntoutuminen neliraajahalvauksesta on jo pitkällä. Minidokumentissa käydään läpi Pekan jokapäiväistä taistelua kohti kuntoutumista.
Dokumentissa Pekka Hyysalo kertoo kuntoutumisen olevan melkoista vuoristorataa. On hyviä ja huonoja päiviä. Päiviin kuuluu fysio- ja puheterapiaa sekä treenaamista. Dokumentissa nähdään myös Pekan ensimmäiset juoksuaskeleet. Hyysalon mukaan puhe kuulostaa hölmöltä ja  juoksu näyttää typerältä, mutta Pekka ei anna periksi!

Ystävät ja sponsorien kanssa tehtävät projektit tuovat vaihtelua arkeen ja työlle, eli kuntoutukselle. Pekka iloitsee siitä, että hänellä on nyt myös tyttöystävä. Ja äitiin voi aina luottaa.

Kimi Räikkönen tuki Pekkaa lahjoittamalla nojapyörän, joka on ainoa laite, jolla Pekka voi liikkua nopeasti ja helposti, ja yksi unelmista, oma Fight Back nimikkokypärä meni juuri tuotantoon ja sen toteutuminen antaa uskoa siitä, että kaikki tulee kyllä järjestymään.

Välillä iskee toki kaipuu menneeseen elämään, siihen, että voisi olla ylhäällä vuorilla joka päivä ja osata kaikki ne temput, jotka aiemminkin: ”mutta sitten mietin vain, kuinka mahtavaa on elämä nyt!”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    2. 2

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    3. 3

      4 merkkiä siitä, että lapsesi on keskivertoa älykkäämpi

    4. 4

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    5. 5

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    6. 6

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    7. 7

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    8. 8

      Lepääkö Hausjärven mäntykankaalla neljä punakaarilaista? Tämä metsähaudasta tiedetään

    9. 9

      Tämän kirjeen sarjakuristaja pudotti teinitytön postiluukusta

    10. 10

      Piisamit söivät Aake Kallialan laiturin, epäilee nyt ahmattien siirtyvän Asuntomessuille: ”Harvalla piisamilla on kivitalo Saimaalla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    5. 5

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    6. 6

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    7. 7

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    8. 8

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    9. 9

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    10. 10

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    2. 2

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    3. 3

      4 merkkiä siitä, että lapsesi on keskivertoa älykkäämpi

    4. 4

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    5. 5

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    6. Näytä lisää