Olga, Oili

After Dark

Valikko

Lumilautailun historiaa - Lumi, lauta ja laskeminen näyttely Stadikan urheilumuseossa

Julkaistu:

Snoukka
Suomessa on laskettu lumilaudalla 1970-luvulta saakka. Vuosikymmenien aikana lautailu on noussut tärkeäksi osaksi suomalaista urheilu- ja nuorisokulttuuria. Suomen urheilumuseon Lumi, lauta ja laskeminen -näyttely avaa suomalaista lumilautakulttuuria sen syntyhetkistä nykyaikaan.
Lumilautailulla on monia eri puolia. Laji on paitsi olympiatason huippu-urheilua myös yhteisöllinen elämäntapa. Lautailun eri puolia esitellään näyttelyssä laskuvälineiden ja vaatteiden avulla sekä valo- ja videokuvin.

Keskeinen osa näyttelyä ovat useiden suomalaislaskijoiden pro-model eli nimikkolaudat. Esillä ovat mm. Joni Mäkisen, Jussi Oksasen ja Aleksi Litovaaran nimikkomallit.

Näytteillä on myös lauta, jolla Heikki Sorsa teki 9,3 metriä korkean maailmanennätyshypyn The Arctic Challenge -kilpailun hyppyristä vuonna 2001. Historian havinaa näyttelyyn tuo Juha Sulkakosken ja Timo Bygdenin kotitekoiset vanerilaudat 1980-luvun alkupuoliskolta.

Näyttelytilan palkintokaappia koristavat esimerkiksi Peetu Piiroisen Vancouverin olympialaisten hopeamitali ja TTR-kiertueen kokonaiskilpailun voittopokaalit. Tilaa somistaa useiden suomalaisten lautakuvaajien valokuvat ja videot sekä elokuvat.

Lumi, Lauta ja Laskeminen -näyttely on toteutettu yhdessä lautailuyhteisön aktiivijäsenten kanssa. Järjestelyissä on ollut mukana ammattilaislaskijoita, valo- ja videokuvaajia sekä muita lumilauta-aktiiveja.  Näyttelyn ilmeen ovat luoneet Jari Salo ja Kimmo Tuhola.

Näyttely on avoinna maaliskuun puoliväliin saakka.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    3. 3

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    4. 4

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    5. 5

      Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

    6. 6

      Kolmivuorotyö vie SM-hopeamitalistin voimat – ”Vuokra pitää maksaa”

    7. 7

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    8. 8

      Air Berlin perui lennon: Nuorenparin kotimatka Berliinistä Espooseen kestänyt jo yli 2 vuorokautta – appiukko joutuu hakemaan Turusta

    9. 9

      Karmea loukkaantuminen päätti korkeushypyn SE-miehen uran – ”Jalkaterä lepatti hervottomana ilmassa”

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    4. 4

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    5. 5

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    6. 6

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    7. 7

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    8. 8

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    9. 9

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    10. 10

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    3. 3

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    4. 4

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    5. 5

      Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

    6. Näytä lisää